Kesäyliopistot Suomessa
Kesäyliopistot ovat alueellisen koulutustarjonnan organisaatioita, jotka
järjestävät avointa yliopisto-opetusta ja muuta koulutusta. Avoimen
yliopisto-opetuksen lisäksi kesäyliopistot järjestävät ammatillissivistävää
koulutusta, kieltenopetusta sekä taide- ja kulttuurialojen koulutusta.
Kesäyliopistot järjestävät myös ikääntyvien yliopistotoimintaa ja avointa
ammattikorkeakouluopetusta. Suomessa on 20 kesäyliopistoa. Ne antavat opetusta
132 paikkakunnalla (v.2009) ympäri Suomea.
Kesäyliopistojen toiminta on ympärivuotista. Vuosittain kesäyliopistoissa
opiskelee yli 62 000 henkilöä. Vuonna 2009
kursseja tai opintojaksoja oli yhteensä 5 005,
joissa opiskeli kaikkiaan 102 598 osallistujaa.
Selvitys
kesäyliopistojen toiminnasta vuonna 2009 -julkaisu ISSN 1796-3087 (PDF) sisältää
toimintakertomuksen sekä 17 erilaista tilastoa kesäyliopistojen
toiminnasta.
Avoin yliopisto-opetus kesäyliopistoissa
- tarkoitettu nuorille ja aikuisille
- ikärajoja tai pääsykokeita ei ole
- kuka tahansa voi tutustua akateemiseen opiskeluun
- voi suorittaa jo valmiiksi arvosanoja
- voi parantaa mahdollisuuksiaan onnistua korkeakoulun pääsykokeissa
- opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää avoimen väylää
eli suorittaa opintoja avoimessa yliopistossa ja
siirtyä sitten varsinaiseksi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. Käytännössä
mahdollisuudet tähän vaihtelevat suuresti korkeakouluittain ja oppiaineittain
- jo korkeakoulussa kirjoilla olevat jouduttavat valmistumistaan tai laajentavat
opintojaan kesäyliopisto-opinnoilla ja tenttisuorituksilla
- avoin yliopisto-opetus järjestetään yhteistyössä korkeakoulujen kanssa.
Se on korkeakoulujen opetussuunnitelmien mukaista ja vastaa sisällöltään,
vaatimuksiltaan ja tasoltaan sekä opettajien pätevyyden osalta korkeakouluissa
edellytettyä tasoa
- suorituksista annettavilla todistuksilla on sama arvo kuin korkeakoulujen
antamilla vastaavilla todistuksilla.
Ammatillinen täydennyskoulutus kesäyliopistoissa
- ammatillissivistävä koulutus
- omaehtoinen ammatillinen täydennyskoulutus, jonka opiskelija itse kustantaa
- työnantajien tilaama henkilöstökoulutus
- TE-keskusten ostama työvoimakoulutus
- oppisopimuskoulutus.
Kielikoulutus kesäyliopistoissa
- yliopistollinen kielten opetus
- ammatillinen lisäkoulutus eri ammattiryhmille, mm. opettajille suunnattu
kielikoulutus
- harrastetavoitteinen kielikoulutus
- ulkomailla järjestettävä kielikurssitoiminta.
Muu opetus kesäyliopistoissa
Ns. vapaatavoitteinen koulutus:
- harrastetavoitteiset kurssit
- valmentava opetus
- yleisöluennot ja ikääntyvien yliopistotoiminta.
Ilmoittautuminen
Opetus on kaikille avointa aikaisemmasta pohjakoulutuksesta tai iästä
riippumatta. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Ilmoittautumismenettely
selviää kunkin kesäyliopiston kohdalta erikseen.
Lisätiedot ja opintoneuvonta
Kesäyliopistokohtaiset opetusohjelmat löytyvät kunkin kesäyliopiston
kotisivuilta.
Kaikki kesäyliopistot ja Suomen kesäyliopistot ry. antavat mielellään
lisätietoja ja opintoneuvontaa sekä ottavat vastaan koulutustoiveita.