Avoin yliopisto-opetus 

Avoin yliopisto-opetus on tarkoitettu kaikille pohjakoulutuksesta riippumatta. Opetus vastaa sisällöltään ja vaatimustasoltaan yliopistoissa ja korkeakouluissa järjestettävää opetusta.

Avoimet yliopisto-opinnot aloitetaan perusopinnoista (approbatur). Perusopintojen suorittamisen jälkeen on mahdollista jatkaa aineopintoihin (cum laude approbatur). Opintokokonaisuuksien lisäksi on mahdollista suorittaa yksittäisiä opintojaksoja.

Avoimina yliopisto-opintoina suoritetut opintojaksot ja opintokokonaisuudet käyvät sellaisinaan siinä yliopistossa, jonka opetussuunnitelman mukaan ne on suoritettu. Opintosuoritusten vastaavuus muissa yliopistossa ja korkeakouluissa on opiskelija itsensä selvitettävä. Avoimina yliopisto-opintoina suoritetut opinnot eivät suoraan oikeuta yliopisto-opintojen jatkamiseen yliopistossa tai anna yliopistollista pätevyyttä. Suoritettuaan riittävän määrän avoimia yliopisto-opintoja opiskelija voi kuitenkin hakea opiskelupaikkaa yliopistoon ns. avoimen väylän kautta.

 

Avoin yliopisto-opetus kesäyliopistoissa:

  • tarkoitettu nuorille ja aikuisille
  • ikärajoja tai pääsykokeita ei ole
  • kuka tahansa voi tutustua akateemiseen opiskeluun
  • voi suorittaa jo valmiiksi arvosanoja
  • voi parantaa mahdollisuuksiaan onnistua korkeakoulun pääsykokeissa
  • opiskelijoilla on mahdollisuus käyttää avoimen väylää eli suorittaa opintoja avoimessa yliopistossa ja siirtyä sitten varsinaiseksi opiskelijaksi ilman pääsykoetta. Käytännössä mahdollisuudet tähän vaihtelevat suuresti korkeakouluittain ja oppiaineittain
  • jo korkeakoulussa kirjoilla olevat jouduttavat valmistumistaan tai laajentavat opintojaan kesäyliopisto-opinnoilla ja tenttisuorituksilla
  • avoin yliopisto-opetus järjestetään yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Se on korkeakoulujen opetussuunnitelmien mukaista ja vastaa sisällöltään, vaatimuksiltaan ja tasoltaan sekä opettajien pätevyyden osalta korkeakouluissa edellytettyä tasoa
  • suoritetuista opinnoista todistuksen antaa aina yliopisto.

 

 

 AJANKOHTAISTA

Kesäyliopistojen järjestämä avoin yliopisto-opetus

Tutustu opetustarjontaan kesäyliopistojen omilla sivuilla

Selaa opetustarjontaa Avoinyliopisto.fi -palvelussa

Sanasto Avoinyliopisto.fi
     Opiskeluun liittyviä käsitteitä

Antti Koistinen

Kesäyliopisto on erinomainen paikka opiskella työn ohella.
Korkeatasoiset opettajat ja leppoista tunnelma luovat miellyttävän ilmapiirin opiskeluharrastukselle.
- Antti Koistinen, Oulu -

         Avoinyliopisto logo

Avoimen yliopisto-opetuksen tietopalvelu Avoinyliopisto.fi