Gradusparraus
Oletko aloittanut gradun teon, mutta se on viivästynyt tai keskeytynyt? Tuntuuko siltä, että työsi on jumissa ja tarvitsisit apua sen jatkamiseen? Haluaisitko tehdä gradun loppuun ammattitaitoisen ohjaajan tukemana ja saada kontaktin myös muihin, samassa tilanteessa oleviin opiskelijoihin?
Snellman-kesäyliopiston valtakunnallinen gradusparrauspalvelu on tavoitettavissa asuinpaikasta riippumatta, koska ohjaus välitetään etäosallistujille netin kautta. Ryhmätapaamiset ajoittuvat viikonloppuihin ja henkilökohtaisen ohjauksen ajankohdat voit sopia itsellesi parhaiten sopivaan ajankohtaan.
Gradusparrauksen ideana on tarjota kokeneiden ohjaajien yleistieteellistä ohjausta, joka pureutuu graduprosessin konkreettisiin kysymyksiin kuten aikataulutukseen, kirjoitusprosessin osittamiseen, tutkimusmenetelmien käyttöön ja tutkimusraportin muotoiluun. Palautteen antaminen kirjoitetusta tekstistä kuuluu myös oleellisena osana gradusparrauspalveluun.
Gradusparrausta toteutetaan yliopistojen antaman sisällöllisen ohjauksen rinnalla ja sen tavoitteena on tukea virallista ohjaussuhdetta. Lisäksi osallistujille tarjotaan vertaisryhmä, jolloin gradua ei tarvitse tehdä yksin.
Kuka voi osallistua gradusparraukseen?
Gradusparraukseen osallistuvilla tulee olla tutkinto-opiskelupaikka johonkin suomalaiseen yliopistoon. Lisäksi tarvitaan vain tahtoa ja aikaa saada gradu valmiiksi!
Miten pääset alkuun?
Ota yhteys Snellman-kesäyliopiston rehtori Soili Mekliniin, joka kertoo sinulle tiedot seuraavaksi alkavasta ryhmästä ja ohjaa sinut halutessasi henkilökohtaiseen graduohjaukseen.