Usein kysyttyä

 

Kuka voi opiskella?

Kesäyliopistoon ovat tervetulleita niin nuoret kuin varttuneemmatkin. Esimerkiksi avoimissa yliopisto-opinnoissa osallistujat saattavat olla 18- tai yli 60-vuotiaita. Tärkeintä on oma motivaatio ja kiinnostus. Opiskelu vaatii suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä, mutta apuakin on tarjolla. Kesäyliopiston opiskelun tukipalvelut ovat avoinna kaikille.


Mitä voi opiskella?

Pääosa opetuksesta on avointa yliopisto-opetusta ja ammatillista täydennyskoulutusta. Lisäksi järjestetään abi- ja valmennuskursseja sekä harrastustavoitteisia koulutuksia ja yleisötilaisuuksia. Kesäyliopisto järjestää myös tilauskoulutusta eri työyhteisöjen tarpeisiin.

Lisätietoja löydät Koulutustarjonta -sivulta.


Missä voi opiskella?

Suomessa toimii 20 kesäyliopistoa, joilla on toimipaikkoja usealla eri paikkakunnalla. Etusivulla olevasta kartasta voit klikata sinua lähimpänä olevan paikkakunnan nimeä (kesäyliopiston päätoimipaikka) tai nimetöntä keltaista pistettä (kesäyliopistojen muita toimipaikkoja), niin pääset tutustumaan kesäyliopistoihin ja niiden koulutustarjontaan.


Milloin voi opiskella?

Kesäyliopisto järjestää monipuolista koulutusta ympäri vuoden. Talvikaudella syyskuusta toukokuuhun esim. avoin yliopisto-opetus järjestetään yleensä iltaisin ja viikonloppuisin, kun taas kesä-elokuussa opetus tapahtuu useimmiten arkipäivisin ja päiväsaikaan. 


Kaikille avoin?

Kesäyliopiston koulutus on pääsääntöisesti kaikille avointa aikaisemmasta pohjakoulutuksesta ja iästä riippumatta. Järjestettävien opintojen taso (perusopinnot, aineopinnot) tai kohderyhmä (tietty ammattiryhmä) saattaa kuitenkin rajoittaa tiettyihin opintoihin ja koulutuksiin osallistumista.

Avoimet yliopisto-opinnot aloitetaan perusopinnoista (approbatur). Perusopintojen jälkeen on mahdollista jatkaa aineopintoihin (cum laude approbatur). Opintokokonaisuuksien lisäksi on mahdollista suorittaa yksittäisiä opintojaksoja.

Ammatillisiin täydennyskoulutuksiin voivat yleensä osallistua kaikki kyseisestä aihepiiristä kiinnostuneet. On kuitenkin koulutuksia, jotka on suunnattu vain jonkin tietyn ammattiryhmän edustajille ja edellyttävät osallistujilta kyseisen ammatin tutkintoa (esim. fysioterapeutit).  


Mitä ovat opintosetelit?

Kesäyliopiston harkinnanvaraisen opintosetelin voi saada työtön, maahanmuuttaja, eläkeläinen tai ikääntynyt, opintonsa keskeyttänyt tai alhaisen pohjakoulutuksen omaava.

Opintosetelin anominen on mahdollista henkilölle, joka opiskelee kesäyliopistossa ja jonka opinnot päättyvät 31.12.11 mennessä.

Opintosetelin suuruus vaihtelee kesäyliopistoittain. 


Maksukäytänteistä

Ilmoittautuminen kesäyliopisto-opintoihin on sitova.

Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta tai opintojen keskeyttämisestä aihetuu ilmoittautuneelle kustannuksia, jotka saattavat vaihdella jonkin verran kesäyliopistoittain. Kesäyliopisto ei palauta kurssimaksuja.

Avoin yliopisto-opetus: 
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta osallistumisen perumisesta tai keskeyttämisestä peritään avoimen yliopiston rekisterimaksu sekä opintojaksokohtaisen hinnoittelun mukaiset kustannukset niistä opintojaksoista, joihin opiskelija on osallistunut. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, peritään koko kurssimaksu. Mahdolliset aikaisempien opintojen korvaavuudet eivät vaikuta maksuihin.

Muu kuin avoin yliopisto-opetus:
Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta osallistumisen perumisesta peritään puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan, peritään koko koulutuksen hinta.